Kaveritunnilla musisoidaan ja innostutaan yhdessä


Piano on täydellinen soitin ryhmätunneille. Soittimesta saa heti ensimmäisellä tunnilla kauniin äänen: heti alusta alkaen päästään musisoimaan yhdessä. Ei haittaa, vaikka oppilaat olisivat eri vaiheessa taitojensa kanssa. Opettajan valitsemat sopivat sovitukset tuovat haastetta ja musiikillisia elämyksiä jokaiselle. Koskettimistolle mahtuu yhtä aikaa harjoittelemaan useampikin pianisti vierekkäin.

Taidetöölön kaveritunnit ovat helppo tapa tutustua soittoharrastukseen, mutta sopivat myös pidemmälle edenneille harrastajille.

 

Minkälaisia ovat Taidetöölön kaveritunnit, mitä siellä tehdään?

Taidetöölön kaveritunneilla käy kaksi oppilasta kerralla. Tunnit ovat 30 tai 45 minuutin pituisia, kuten yksilöopetuksessakin. Soittotunnin aikana oppilas saa yksilöohjausta, mutta soittaa alusta alkaen myös parinsa kanssa yhdessä. Harjoituksia tehdään sekä yhtä aikaa että erikseen, opettajan – ja välillä toisen oppilaan – esimerkkiä seuraten. Oppilaiden soittaessa vuorotellen toinen voi keskittyä seuraamaan toisen soittoa. Myös toista seuraamalla ja kuuntelemalla oppii! Koska tunneilla soitetaan myös nelikätisiä kappaleita, tulee yhteismusisointi heti alusta alkaen tutuksi.

Kaveritunnit ovat monipuolisia, tarkkaan suunniteltuja soittotunteja, joiden avulla pääsee hauskasti käsiksi musiikillisiin ilmiöihin. Tunneilla tehdään yhdessä erilaisia tekniikkaharjoituksia, opitaan kokonaisia kappaleita sekä improvisoidaan. Tunti voi liittyä johonkin tiettyyn musiikilliseen teemaan, josta jutellaan yhdessä ja keksitään aiheesta esimerkkejä. Aihe voi olla esimerkiksi jokin rytmi, legato-soittaminen tai kaunis sointi. Lopulta harjoitellaan aiheeseen sopiva kappale, tai keksitään omia improvisoituja kappaleita. Näin tunnilla opitaan paitsi pianonsoittoa, myös musiikin teoriaa. Ryhmätunti antaa myös mahdollisuuden pienten konserttien järjestämiseen opetuksen lomassa.

Mitä erityistä hyötyä ryhmäopetuksesta on?

Ryhmätunnilla opitaan alusta alkaen yhteissoiton alkeita. Yhteissoitossa opitaan heti hahmottamaan musiikin virtausta ja jatkuvaa liikettä. Kun yksin soittaessa tulisi helposti jäätyä ihmettelemään tahtiviivalle, yhteissoitossa oivalletaan, että tulee liikkua yhteisessä pulssissa eteenpäin. Ryhmätunnilla opitaan heti seuraamaan toisen ja omaa soittoa yhtäaikaisesti ja hengittämään yhdessä musiikin mukana. Tärkeää on myös tunnistaa, kenen vuoro on olla tärkeämmässä roolissa milloin missäkin kohdassa musiikkia. Yhdessä etsitään ikään kuin balanssia, milloin soitin soi yhdessäkin kauniisti. Kuuntelu auttaa välittömästi soittimen soinnin ja kosketuksen hallintaan ja musiikillisten ilmiöiden ymmärtämiseen.

Ryhmäopetuksessa ei haittaa, jos oppilaat ovat hieman eritasoisia soittotaidoissaan. Kaikki saavat sopivia tehtäviä ja tunnilla onnistutaan yhdessä. Pidemmälle edennyt oppilas voi motivoida kaveriakin harjoittelemaan ja tsemppaamaan yhdessä. Reippaasti itseään ilmaiseva soittokaveri voi saada myös hiljaisemman kokeilemaan rohkeammin, kun saa soittaa toisen mukana. Opettaja ohjaa molempia oppilaita samalla kannustavalla otteella. Pianon nelikätisessä soitossa päästään myös soittamaan paljon monimutkaisempia kappaleita yhdessä kuin soolona. Monipuolisemmat ja soinniltaan rikkaammat kappaleet innostavat harjoitteluun.

Ryhmätunneilla tutustutaan musiikillisiin ilmiöihin yhdessä pohdiskellen. Oppilaita kannustetaan omien ajatusten ja näkökulmien rohkeaan ilmaisuun. Musiikilliset termit ja ilmiöt jäävät helposti mieleen, kun niistä jutellaan porukalla ja keksitään käytännön esimerkkejä yhdessä.

 

Kenelle kaveritunnit sopivat?

Kaveritunnit sopivat erinomaisesti pianonsoiton alkeiden opetteluun ja soittimeen tutustumiseen, mutta myös pidemmälle edenneille oppilaille. Ryhmäopetus on tehokasta ja todella monipuolista. Se sopii niille, jotka pitävät aktiivisesta ohjauksesta ja reipastahtisista soittotunneista. Ryhmätunnit sopivat hyvin oppilaille, jotka haluavat tutustua yhteissoittoon: tähän ei ole aina mahdollisuutta perinteisellä yksilösoittotunnilla. Tunnille voi tulla vaikka oppimaan ja musisoimaan yhdessä hyvän ystävän kanssa!

Juttua varten on inspiroiduttu pianopedagogi Helmi-Julia Nymanin ideoista ja ajatuksista pianonsoiton ryhmäopetuksesta.

 Anu Rautakoski,Taidetöölön pianonsoiton opettaja
Tekstin kopioiminen sallittu vain kirjoittajan luvalla.

 

 

 

 

Jos kiinnostuit blogistamme, tilaa uutiskirjeemme, jonka yhteydessä jaamme inspiroivia artikkeleita luettavaksesi!