17 Jun Pääsin pian pianonsoiton makuun
Aloitin pianonsoiton opiskelun noin puolitoista vuotta sitten Hannelen opetuksessa täytenä ummikkona. En ollut sitä ennen soittanut yhtäkään soitinta enkä muutenkaan harrastanut musiikkia, eikä minulla siksi ollut juuri minkäänlaisia ennakko-oletuksia siitä, millaista opiskelu olisi ja miten oppiminen lähtisi aikuisiällä sujumaan. Hannelella on kuitenkin todella reipas ja rohkaiseva ote, joten pääsin pian pianonsoiton makuun. Vaikka edistyminen on ruuhkavuosien kiireissä hyvinkin aaltoilevaa, olen ehtinyt oppia tunneilla paljon: vaihtelevien pienten pianokappaleiden onnistunut opettelu on palkitsevaa ja pitää motivaatiota hyvin yllä, ja nuotinlukutaitokin paranee selvästi koko ajan. Oppitunnit ovat samalla sekä leppoisia että tehokkaita; vaikka oma harjoittelu onkin välillä jäänyt hyvin vähiin, on Hannele onnistunut mukauttamaan tunteja niin, että niistä on silloinkin saanut aina mukavasti uutta pohdiskeltavaa. Pianotunnit Taidetöölössä ovat osoittautuneet varsin koukuttavaksi matalan kynnyksen harrastukseksi.