PIANON TUTUSTUMISKURSSI LAPSILLE (7-15v.)

Pianon koskettimisto tutuksi ja innostuksen löytäminen soittoharrastuksen aloittamiseksi. Kartoitetaan oppilaan musiikillista taustaa ja mietitään sen pohjalta yhdessä tavoitteet kurssia varten. Opetellaan pianonsoiton perusteita, eli soittotekniikkaa ja musiikillisia perusasioita kivojen kappaleiden avulla.
Pianonsoitto on opeteltava taito siinä missä muutkin tekniikkaa vaativat harrastukset. Voit vaikuttaa omaan edistymiseesi säännöllisesti harjoittelemalla.

Kurssille voit osallistua lähtötasostasi riippumatta. Kurssilla tehtävät harjoitteet muokataan osallistujan tarpeiden ja taitotason mukaan sopiviksi.

Pianon tutustumiskurssiin kuuluu 4 x 45 min yksityisopetusta.

PIANON TUTUSTUMISKURSSI SOPII LAPSELLESI, JOS:
  • Pianonsoiton harrastuksen aloittaminen kiinnostaa: neljä viikkoa kestävällä kurssilla saa kokonaiskuvan uudesta harrastuksesta, aloittelijoille sopivia harjoituksia sekä työkaluja taidon kehittämiseen, joita voi käyttää omassa harjoittelussa myös kurssin jälkeen.
  • Lapsesi on jo harrastanut pianonsoittoa aiemmin: pianon tutustumiskurssilla kerrataan jo opittuja asioita johdonmukaisesti ja opettaja suunnittelee harjoitteet osallistujan taitotason mukaan.
  • Lapsesi käy jo soittotunneilla, mutta haluaa laajentaa musiikillista osaamistaan: Pianotunnit ovat oiva lisä muiden instrumenttiopintojen ohessa.

Aikaisempaa kokemusta pianonsoitosta ei tarvita. Pianonsoiton harrastuksen aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä.

MITÄ OPIT KURSSILLA
  • Tutustumiskurssin myötä pianon koskettimisto tulee tutuksi ja lapsi oppii soittamaan yhdellä tai kahdella kädellä 2-4 helppoa kappaletta, joihin ei tarvita nuotteja
  • Kurssilla musisoidaan leikin kautta, sekä opetellaan kappaleita
    mielikuvituksen, tarinallisuuden, sekä kehorytmien avulla
  • Musiikin perusteet lapsille, jotka eivät vielä lue nuotteja: Melodioiden ja
    rytmien toistaminen korvakuulolta, muutamien nuottien nimet tutuiksi, rytmien aika-arvot tutuiksi
  • Musiikin perusteet lapsille, jotka lukevat jo nuotteja: Yhden tai kahden
    nuottiavaimen lukeminen, nuottien aika-arvot, erilaiset sävellajit
  • Lapsen ikä ja taitotaso huomioiden harjoitellaan hienomotorisia taitoja eli sormien itsenäisyyttä, käden koordinaatiota, sekä mahdollisesti kahden käden ja pedaalin yhdistämistä soittaessa
MITEN VALMISTAUTUA KURSSILLE

Taidetöölö tarjoaa tarvittavat välineet kurssia varten, joten erillistä valmistautumista harrastuksen aloittamiseen ei tarvita.

Opettaja jakaa materiaaleja harjoitusten avuksi.

Sinun ei tarvitse osata lukea nuotteja osallistuaksesi kurssille.

JOS SINULLA EI OLE OMAA SOITINTA

Kurssilaisilla on mahdollisuus vuokrata Taidetöölön tilat omaan harjoitteluun. Pääset vuokrasoittimen kanssa heti ensimmäisen tunnin jälkeen hyvään harjoitteluvauhtiin! Kurssin opettaja auttaa sinua ottamaan oikeat työkalut käyttöösi, mutta varsinainen taidon rakentaminen tapahtuu oman kotiharjoittelusi aikana. Ilman omaa harjoittelupanostasi harrastus polkee paikallaan. Otathan tämän huomioon, kun pohdit osallistumistasi tutustumiskurssille!

KURSSIN SISÄLTÖ

Tunti 1: Tutustuminen pianoon helpon kappaleen avulla: Nuotinlukutaito ei ole vaatimuksena. Oppilas saa heti kokeilla soittamista koko koskettimiston alueella, sekä etsiä omaa kehollista tuntumaa pianon ääressä. Kappaletta opetellaan tarinallisuuden ja mielikuvituksen keinoin. Tunnilla otetaan myös huomioon lapsen mahdolliset aiemmat musiikkiopinnot.

Tunti 2: Kerrataan 1. Tunnin kappaletta ja opetellaan myös uusi kappale.
Tarvittaessa opetellaan nuotinlukua tai musiikin teorian perusteita kehorytmien ja äänellisten malliesimerkkien toistamisen avulla.

Tunti 3: Edellisen tunnin kappaleiden kertausta ja tarvittaessa opetellaan myös uusi kappale. Tunnilla voidaan myös improvisoida ja keksiä oma sävellys lapsen mielikuvitusta hyödyntäen. Lapsen tausta huomioiden opetellaan nuotinlukua.

Tunti 4: Kurssin aikana opittujen kappaleiden kertausta. Harjoitellaan musiikillisia perusasioita, kuten rytmejä ja sävelten nimiä, sekä etsitään erilaisia sävyjä pianosta. Tarvittaessa mietitään yhdessä vanhempien kanssa tavoitteita soittoharrastuksen jatkamiseksi.

Tunneilla käytän apuna erilaisia pianokoulu-kirjoja esim. Suomalainen Pianokoulu, Pianon Avain, VIVO, sekä eri kustantajien nuottimateriaalit klassisen pianonsoiton ohjelmistossa.
KURSSIN OPETTAJA HANNELE AHOLA JA IRINA ZOTEEVA

Tutustu opettajiin tästä.

LUE MITÄ ASIAKKAAMME SANOVAT MEISTÄ:
4x45 yksityistuntia

Tunnit pidetään peräkkäisillä viikoilla

1 tunti/vko samaan aikaan

Pietarinkatu 11B, 00140 HKI (Ullanlinna)

299€

Maksut voi saada 2-4 erässä. Ensimmäinen lasku tulee sähköpostitse ennen tutustumiskurssin alkua. Loppuosat kuukauden välein.

JOS MAKSAT KULTTUURISETELEILLÄ

Sinun ei tarvitse ilmoittautua nettisivujen kautta! Suorita maksu (299€) Epassin / Smartumin / Edenredin sovelluksen kautta. Ota maksustasi kuvakaappaus ja lähetä se meille info@taidetoolo.fi -osoitteeseen. Saat paikan vahvistusviestin 24h sisällä.

Jos haluat suorittaa osan kulttuuriseteleillä ja loput laskulla, ota meihin yhteyttä.

Huomioithan, että emme hyvitä kurssimaksua takaisin oppilasperuutuksista.

 

TAIDETÖÖLÖN TILAT VUOKRATTAVAKSI

Tilat omaan harjoitteluun tarvittaessa voi vuokrata meiltä kurssin ajaksi hinnalla 40€/kurssi, 4x60 min harjoitteluaikaa. Laitathan toiveesi kommenttikentään ilmoittautumisen yhteydessä. Lähetämme vuokrasopimuksen ja laskun (40€) sähköpostitse sekä varaamme sinulle tuntiajat. Taidetöölön tiloissa saa harjoitella arkipäivisin klo 10-14, lauantaisin klo 15-20 sekä sunnuntaisin klo 11-18.

ILMOITTAUDU PIANON TUTUSTUMISKURSSILLE:

Ilmoittautuminen Pianon tutustumiskurssille tapahtuu Taidetöölön oppilasjärjestelmän Hobiverin kautta. Sinulle luodaan oma tili, jonka kautta saat ajankohtaisia tietoa tutustumiskurssista sekä pystyt tarvittaessa ottamaan yhteyttä suoraan opettajaan.

HYÖDYNNÄ TAIDETÖÖLÖN OPETTAJIEN KIRJOITTAMIA ARTIKKELEITA:
KYSYMYKSIÄ? OTA YHTEYTTÄ!

Haluatko saada tietoa tulevista kursseistamme ja koulutuksistamme?