Oli hauska tutustua uusiin kappaleisiin ja sitä kautta poistua omalta mukavuusalueelta

Osallistuin leffalaulukurssille, koska siinä yhdistyivät sekä kiinnostukseni laulamiseen että elokuviin. Olen ollut aiemminkin Taidetöölön kursseilla ja silloin muistaakseni törmäsin joululaulukurssin mainokseen fb:ssä. Tuttuun paikkaan, tuttujen opettajien kursseille oli helppo tulla uudestaan. Olen harrastanut musiikkia eri tavoin alle kouluikäisestä asti. Pääasiassa aina ryhmässä mutta jonkin verran myös yksityisillä tunneilla. Lapsena eri instrumenttien kanssa mutta sittemmin vain laulua. Minulla ei ollut suuria musiikillisia tavoitteita kurssia kohtaan, lähinnä vain ilo yhteisestä musisoinnista ja mahdollisuus tavata ihmisiä, jotka jakavat samoja mielenkiinnon kohteita. Osa kappaleista oli sellaisia, joita en tuntenut ennakkoon enkä olisi koskaan näitä kokeillutkaan muutoin, oli siis hauska tutustua uusiin kappaleisiin ja sitä kautta poistua omalta mukavuusalueelta.

Aino