17 kesä Taru osaa sanoittaa asioita mielikuviksi, jotka ovat auttaneet mielestäni minua eteenpäin
Mukavasti on mielestäni mennyt Tarun tunneilla. 45 minuuttia menee tehokkaasti, mutta siinä on kuitenkin ehditty paljon.
Harmillista kaiken kaikkiaan on, että niin monta kertaa jouduttiin koronan vuoksi vetämään keväällä etänä. Näin paljon ei mielestäni ole paras vaihtoehto oppimiselle. Mutta toki koronalle ei kukaan voinut mitään. Hyvä kun syksyllä päästiin lähiopetukseen.
Olen pitänyt siitä, että Taru on huomannut minun arvostavan suorasanaisuutta. Taru osaa sanoittaa asioita mielikuviksi, jotka ovat auttaneet mielestäni minua eteenpäin.
Minua myös rohkaisee se, että Taru itse toimii taiteellisesti monella kentällä ja laittaa itseään esim. drag queenina likoon. Ajatuskin rohkaisee minua heittämään itseäni likoon enemmän kuin ehkä muun opettajan opettamana uskaltautuisin.