Laulun kokeilutunnilla kartoitetaan oppilaan tarpeita ja mahdollisia haasteita laulamisessa. Ensimmäiselle laulutunnille voi jo halutessaan tuoda omaa suosikkiohjelmistoaan, jolloin päästään heti musisoimisen makuun. Lauluohjelmiston lisäksi kokeilutunnilla harjoitetaan laulu- ja hengitystekniikkaa erilaisten ääniharjoitusten avulla.
–
Lasten laulutunnilla tämä tapahtuu soveltaen ja aina lapsen iän ja työskentelyvalmiuden huomioon ottaen. Kokelutunnille voi tulla ilman tarkempaa suunnitelmaa.
–
Yhdessä lauluopettajan kanssa oppilaalle räätälöidään sopivat ääniharjoitukset ja laulettava ohjelmisto joka kehittää, motivoi ja ennen kaikkea lisää laulun iloa ja äänenkäytön varmuutta.
Kokeilutunnin sijaan voit ilmoittautua laulun tutustumiskurssille. Kurssiin sisältyy 4×45 min yksityisopetusta. Jokaisella tunnilla keskitymme perusasioihin. Niiden avulla luot vahvan pohjan omalle kotiharjoittelurutiinillesi. Tavoitteenamme on, että neljän tunnin aikana saat selvän käsityksen lauluharrastuksesta ja kipinän sen jatkamiselle!
– Tutustut äänenkäytön perustekniikkaan ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa
– Kehität laulutekniikkaa monipuolisten hengitys- ja ääniharjoitusten avulla
– Opit ilmaisemaan itseäsi musiikin keinoin, lempimusiikkiasi laulaen
pyyhkäise vasemmalle, jos luet puhelimella
1. KOKEILUTUNTI: 45 min yksityisopetusta. Et sitoudu mihinkään, voit päättää kokeilutunnin jälkeen haluatko jatkaa opiskelua.
-
2. TUTUSTUMISKURSSI: saat 4x45 min yksityisopetusta. Tunnit järjestetään peräkkäisillä viikoilla samaan aikaan.
-
3. 5x TUNTIPAKETIT: mikäli viikoittaiseen opetukseen sitoutuminen ei toimi sinulle. Voit varata tunnit erikseen sähköpostilla.
-
4. ILMOITTAUTUMINEN KOKO LUKUVUODELLE: saat yhden vakituisen ajan, jolla käydään viikoittain. Syksyllä on 15 tuntia, keväällä 17.
1. Laulun alkeiskurssi 4x70 min (pikakurssi). Kurssi on kuukauden mittäinen jakso. Tunnit pidetään ryhmässä 10 hlöä. Sopii niille, jotka eivät halua sitoutua pidemmälle ajalle.
-
2. Laulun alkeiskurssi 10x70 min (pitkä). Tunnit pidetään viikoittain pienryhmässä 4 hlöä.
Musiikkikoulumme tiloissa tapahtuvan opetuksen lisäksi tarjoamme opetusta myös oppilaan kotona. Kotiopetus sopii kenelle tahansa, joka kokee kotona tapahtuvan opetuksen arkea helpottavana ratkaisuna. Lisätietoja osoitteessa https://taidetoolo.fi/kotiopetus/
Taidetöölön lahjakortti kokeilutunnille tai tutustumiskurssille sopii lahjaksi kaiken ikäisille. Hänelle, jolla on jo kaikkea. Hänelle, joka arvostaa elämyksiä tavaroiden sijaan. Lahjakortti saattaa olla ensimmäinen ratkaiseva askel kohti uutta harrastusta!
–
Taidetöölön lahjakortti on voimassa 6kk ostohetkestä. Kortin saaja voi varata ilmaisen soittotunnin oman valintansa mukaisesti. Saat lahjakortin kahden päivän kuluessa sähköpostiisi pdf-muodossa. Lahjakortti on uniikki lahja, joka erottuu joukosta!
Muihin instrumentteihin verrattuna laulussa tulee ottaa huomioon, että laulaja rakentaa laulutunnilla oman instrumenttinsa itse ääniharjoitusten avulla. Ääniharjoituksilla on oma tarkoituksensa jumpata tarvittavia toimintoja kehossa. Kehittyminen toimii samalla periaatteella kuin vaikkapa jossakin urheilulajissa: oikeiden toistojen määrä luo uusia hermoratoja ja vahvistaa haluttuja lihaksia.
“Laululihaksemme” ovat piilossa, joten opettaja ohjaa paitsi silmiensä myös kuulonsa perusteella oppilasta harjoitusten terveeseen suoritustapaan. Jokaisella opettajalla on oma painotuspisteensä ja lähestymistapansa terveen äänen rakentamiseen. Tunneilla otetaan huomioon oppilaan omat toiveet, tarpeet ja ennen kaikkea lähtötaso. Tervetuloa laulamaan!
Laulutunneilla saat kattavan kokonaiskuvan siitä, mitä laulaminen on, mitä lauluharrastaminen edellyttää ja kuinka opinnoissaan voi edetä.
Lauluharrastuksen aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Kaikki puhe- tai lauluäänensä kehittämisestä kiinnostuneet hyötyvät lauluharrastuksesta. Vaatimuksia lähtötasosta ei ole, tuntien sisältö muokataan aina yksilöllisesti tilanteen mukaan.
Jopa alle kymmenvuotiaat lapset voivat aloittaa laulutunnit. Tällöin edetään lapsen ehdoilla ja harjoitellaan itseilmaisua ja musiikillisia taitoja laulun keinoin. Tärkeä tavoite lasten lauluharrastuksessa on lisätä lapsen innostusta musiikkia kohtaan ja tukea ja vaalia luontaista musiikin tekemisen taitoa. Laulaminen kehittää prosessiajattelua, hahmotuskykyä, motoriikkaa ja abstraktia ajattelukykyä.
Laulutunneilla laulettavan ohjelmiston voi valita oman mieltymyksensä mukaan. Genrellä ei ole väliä; kaikki musiikkityylit räpistä oopperaan ovat tervetulleita. Lapsille ohjelmistona ovat lastenlaulut ja muu lapselle sopiva ohjelmisto.
Taidetöölön laulunopettajat ovat pedagogisesti päteviä ja kokeneita ammattilaisia. Heillä on kokemusta lasten lauluopetuksesta monen vuoden ajalta. Myös itsensä laulutaidottomiksi kokevat ja laulu- tai esiintymispelkoiset ovat edistyneet huimasti laulutunneilla. Monet työssään puheääntään käyttävät ovat kokeneet hyödylliseksi ja kiinnostvaksi tutustua äänen toimintaan osaavan opettajan johdolla. Laulutunnit edistävät tervettä äänenkäyttöä ja säännöllisellä harjoittelulla niin puhe- kuin lauluäänenkin saa harjoitettua kestäväksi ja kantavaksi.
Taidetöölön nettisivuilla jaamme paljon erilaista informaatiota liittyen Taidetöölön toimintaan ja musiikinopiskeluun. Blogi on ollut yksi foorumi, jonka kautta olemme halunneet kannustaa lukijoitamme musiikkiharrastuksen pariin.
Erityisen paljon hyvää palautetta on tullut postauksista, jotka käsittelevät opiskelijoidemme omia, henkilökohtaisia kertomuksia. Aiheena on usein ollut musiikkiharrastuksen aloittaminen ja siihen liittyvät teemat, kuten uskaltaminen ja omalle epämukavuusalueelle meneminen.
Taidetöölön neljä viikkoa kestävä laulun alkeiskurssi on suunnattu erityisesti niille, jotka eivät ole koskaan harrastaneet laulua ohjatusti, mutta haluaisivat kokeilla.
Taidetöölön joululaulukursilla tutustumme laulutekniikan perusteisiin samalla kun nautimme tuttujen joululaulujen laulamisesta. Tule mukaan sellaisena kuin olet, aikaisempaa kokemusta lauluharrastuksesta ei tarvita!