Nuotinlukutaitoa ei edellytetty eikä tarvittu ja silti laulamista voi harrastaa, jee, kivaa oli!

Laulun alkeiskurssissa olen oppinut paljon äänenkäytöstä. Laulamisessa hengittämisestä ja saanut rohkeutta laulaa sekä “testata” äänialaani. Tavoitteena oli selvittää omaa äänialaani ja rohkaistua laulamaan. Päätin ilmoittautua juuri teidän kurssille, koska oli erittäin hyvin sanoitettu kurssin kuvaus netissä, hauskasti kirjoitettu, ei vaadittu nuotinlukutaito. Kurssi oli juuri sitä mitä nettisivun perusteella odotin. Kurssilleni osunut porukka mukavaa ja rento ilmapiiri antoi mahdollisuuden kokeilla omaa ääntä. Lisäksi opettajalla oli hieno asenne kurssiin/kurssilaisiin ylipäätään eli tarkoitan siis kannustava, virheet salliva ja laulamiseen ja sen haasteisiin ratkaisuvaihtoehtoja antava. Kurssille valittujen kappaleiden pilkkominen hieman pienempiin palasiin antoi mahdollisuuden edes vähän ymmärtää paremmin laulamisen erilaisia asioita. Nuotinlukutaitoa ei edellytetty eikä tarvittu ja silti laulamista voi harrastaa, jee, kivaa oli!

Eeva