Laulutaidottomien viikonloppukurssi inspiroi minua! Olen aina laulanut pöytäjuhlissa mielelläni, mutta havaittavasti väärin. Koin, että tämä kurssi oli kuin tehty minua varten. Jo kurssin nimi auttoi alentamaan kynnystä siten, että uskalsin ottaa ensi askeleen. Opettaja Milla jaksoi selittää ja antaa esimerkkejä. Opin sääntelemään ääntäni ja löysin siitä...

Meillä oli oikein tehopakkaus laulun tekniikkatietoutta sekä käytännön harjoituksia mukavassa pienporukassa. Milla on ihanan empaattinen ja kannustava opettaja ja osasi hyvin havainnoida laulunmuodostuksen tekniikoita ja tapoja meille noviiseille. Itselläni ei ole laulutaustaa muutoin kuin että laulan radion säestyksellä päivittäin ja satunnaisesti bändin taustalaulua (kunhan ääni ei...

Kurssin anti vastasi odotuksiani ja toiveitani. Sain paljon tietoa lyhyessä ajassa laulamisen tekniikasta ja harjoittelun merkityksestä. Myös rohkeus käyttää lauluääntä voimakkaammin ja eri tasoilla lisääntyi. Kurssilla tuli esille paljon ihan uutta ja myös sellaisia asioita laulamisesta, joihin en ole aikaisemmin osannut edes kiinnittää huomiota. Soitan...

Osallistuin laulutaidottomien viikonloppukurssille ilman aiempaa laulu- ja musiikkitaustaa. Kurssilla opin lyhyessä ajassa paljon laulutekniikasta ja sain paljon hyviä vinkkejä mihin kiinnittää laulaessa huomiota. Ehkä kurssin tärkein anti oli ajatus siitä että omaa laulutaitoa on mahdollista kehittää ja oli mahtavaa huomata että kehitystä tapahtui paljon jo...

Olin pitkään suunnitellut lauluharrastuksen aloittamista. Löysin Taidetöölön kurssit netistä. Kurssivalikoima oli laaja ja sieltä löytyi matalan kynnyksen aloituskurssi laulutaidottomjlle. Minulla ei ole musiikkikokemusta, vain koulun pakolliset. Sain lyhytkurssilla jonkinlaisen idean siitä, miten laulamista voisi alkaa kehittää. Ja äänenkäyttöä samalla muutenkin. Suunnittelen jatkoa. Kurssi vastasi hyvin...

Tykkään laulamisesta ja haluaisin osallistua yhteislauluihin, mutta lapsuuden karvaat kokemukset pelottavat minua. Olen haaveillut laulutunneista vuosia ja luvannut itselleni, että joskus vielä osallistun sellaiselle. Taidetöölö tuli tutuksi minulle instan kautta - tutkin opettajien saamia palautteita ja rohkaistuin osallistumaan Millan kurssille, vaikkei minulla ole ollut mitään...

Näin pitkään mainoksia Taide Töölöstä ja lopulta päätin osallistua viikonloppukurssille, ja kyllä kannatti. Aikaisemmat kokemukset laulamisesta liittyvät melkeinpä kouluaikoihin, sen jälkeen laulellut (autossa) omaksi iloksi ja nyt päätin mielenkiinnosta osallistua. Kahden päivän kurssi sisälsi paljon asiaa ammattilaisen opastuksella ja yllätyinkin kuinka paljon asiaa oli ja...