Osallistuin leffalaulukurssille, koska siinä yhdistyivät sekä kiinnostukseni laulamiseen että elokuviin. Olen ollut aiemminkin Taidetöölön kursseilla ja silloin muistaakseni törmäsin joululaulukurssin mainokseen fb:ssä. Tuttuun paikkaan, tuttujen opettajien kursseille oli helppo tulla uudestaan. Olen harrastanut musiikkia eri tavoin alle kouluikäisestä asti. Pääasiassa aina ryhmässä mutta jonkin verran...

Päätin ilmoittautua Lauletaan leffaklassikoita-kurssille nähtyäni mainoksia netissä. Olen aina pitänyt laulamisesta, mutta en ole laulanut peruskoulun ja lukion musiikkituntien jälkeen. On ollut olo, etten osaa laulaa ja olen ihan huono. Nuotit ovat sentään tutut, koska ala-asteella soitin noin kolme vuotta pianoa. Kurssille uskalsin ilmoittautua, koska...

Tulin laulun peruskurssille, sillä halusin saada tietoon perustuvaa tukea lauluharrastukselleni. Minulla oli hieman aiempaa kokemusta laulun parista ja tavoitteenani oli saada vinkkejä ja ideoita oman laulun peruslainalaisuuksien havainnollistamiseen ja tekniikan opetteluun. Mielestäni sain kurssilta hyvin tukea hengitystekniikkaan ja äänenkäyttöön. Kurssi vastasi siis hyvin paitsi omia...

Olin laulun alkeiskurssilla syksyllä 2023. Sain kurssista hieman tekniikkaoppia, hengitysoppia ja paljon itsevarmuutta. Tykkään laulaa karaokea ja siihen pohjaksi tuo kurssi oli mainio. Kurssi jäi kesken henkilökohtaisista syistä, mutta jo ne muutamat kerrat vahvistivat uskoani, että osaan ja voin laulaa. Suosittelen lämpimästi! Ryhmä oli kiva,...

Niinan tunnit saivat minut taas aloittamaan laulamisen uudelleen. Tunnit olivat teknisesti hyviä ja inspiroivia ja lauluista voi aina olla eri mieltä mutta ihan ok. Nina on innostava tempperamenttinen hyvä opettaja ja ottaa kaikki tasot huomioon ja tasapuolisesti huomioi kaikki oppilaat. Mukava oli olla näillä tunneilla....

Kurssi oli kattava ja ryhmä juuri sopivan kokoinen että sai mukavaa yhdessälaulua, mutta myös henkilökohtaisia vinkkejä. Toiveita sekä haasteita kuunneltiin ja painopiste oli rohkaisussa sekä laulamisen ilossa. Hyviä vinkkejä sai kotiinvietäväksi että harjoittelua pystyi jatkamaan kurssin loputtuakin....

Alkeiskurssi oli tosi hyvä ja vaikka kertoja oli vain muutama auttoi se jo paljon parempaan suuntaan harrastuksessa. Halusin oppia käyttämään hiljaista ääntäni paremmin ja kurssin tekniikoista ja oivalluksista oli hyötyä ihan työelämän jokapäiväisiin puhetilanteisiinkin. Suurin oivallukseni oli, että en ole osannut hengittää oikein laulaessa, puhuessa...

Ilmoittauduin Lauletaan Disney-hittejä viikonloppukurssille, koska Disney-hitit ovat ihania! Minulla oli paljon aiempaa kokemusta laulamisesta, mutta aktiivisesti en ole laulanut hetkeen. Tavoitteeni oli viettää mukava viikonloppu Disney-hittien parissa ja aktivoida vähän lauluharrastusta. Kurssi vastasi odotuksiani ja opin pari uutta Disney-hittiä. Kurssi oli mukaansatempaava ja hyvää mieltä...

Minulla oli niin innostava kokemus Niinan oppilaana Disney-laulukurssilla, että ilmoittauduin laulun tutustumiskurssille hänen vetämänään. Olin laulanut kuorossa muutaman vuoden, mutta olen laulanut hyvin vähän yksin ja olikin aivan eri kokemus kuulla selkeästi omaa ääntään ja saada yksilöllistä ohjausta omiin tarpeisiin. Niina loi kannustavan tunnelman hiukan...