Taidetöölön laulutaidottomien viikonloppukurssi tuli vastaan Facebookin mainoksessa. Kiinnostuin heti, koska olin jo vuosia aina ohimennen miettinyt hakeutuvani tämän kaltaiseen opetukseen. Viikonlopun mittainen kurssi tuntui helposti lähestyttävältä. En tiennyt mitään Taidetöölöstä etukäteen, mutta Milla osoittautui aivan ihanaksi ja omistautuneeksi opettajaksi. Kaksi puolentoista tunnin kokonaisuutta oli mitoitettu...

Tämä oli ihanan rohkaiseva kurssi. Kävimme sopivassa suhteessa läpi teoriaa ja käytännön laulua ja saimme syvempää ymmärrystä siitä miten lauluääntä voi harjoitella ja sitä kautta löytää oman äänemme. Yhteishenki kurssiryhmässä oli erinomainen ja kaikki heittäytyivät tähän rohkeasti. Opettajamme oli empaattinen ja kannustava ja osasi rakentavalla...

Kurssista sain tiedon Facebookin mainoksen kautta. Uskaltauduin mukaan, koska kurssi oli nimenomaan laulutaidottomille suunnattu -ei siis tarvinnut jännittää omaa osaamis/osaamattomuustasoaan. Kurssi ylitti odotukset! Opettaja oli taitava ja kannustava. Kurssi herätti halun ja uskalluksen laulamiseen. Laulaminen todellakin tekee hyvää!...

Olen aina ollut tosi ujo laulaja sekä äänenkäyttäjä ja tänä vuonna halusin ylittää itseni ja rohkaistua laulamaan! Törmäsin Facebookissa Taidetöölön mainoksiin ja bongatessani joululaulu-viikonloppukurssin, ei tarvinnut kovin kauaa miettiä, kun olin jo ilmoittautunut kurssille! Kurssilla opin valtavasti uutta äänenkäytön perusteista sekä laulutekniikkaa, joka sai...

Kurssi oli itselleni sopiva aloitus lauluharrastukselle, koska vaikken ole koskaan oikein laulua harrastanut joululauluihin oli helppo lähteä mukaan kun ne olivat kuitenkin tuttuja. Laulamisesta opin mm. rekistereistä ja tulin tietoiseksi esim artikuloinnista ja tavujen painotuksista. Oli kiva harjoitella pätkiä lauluista ja huomata niiden kohtien sujuminen....

Laulutaidottomien kurssilla opin äänen tuottamista ja sitä miten sen voisi itsekin saada aikaiseksi. Rohkaisevaa oli myös se että opetettiin jättämään kuuntelu vähemmälle ja keskityttiin oman äänen tuottamiseen. Luin kuvauksen aika monta kertaa vakuuttuakseni siitä että tämä on tarkoitettu niille jotka eivät osaa laulaa. Kurssi oli...

Osallistuin toista kertaa Taidetöölön viikonloppukurssille ja suosittelen niitä lämpimästi kaikille laulamisesta kiinnostuneille! Näin aikoinaan ensimmäisen mainoksen Taidetöölön kursseista Facebookissa, silloin minut houkutteli mukaan ihanien elokuvasävelmien lista, tällä kertaa joululaulukurssille ehkä enemmänkin lauluharrastuksen jatkaminen. Tuulia oli aivan mahtava opettaja, ja pidin kovasti siitä, että pääosa ajasta...

Mikä onkaan mukavampi tapa aloittaa joulun odotus kuin osallistumalla joululaulukurssille innostavan opettajan ohjaamana varsinkin kun Facebook muistutteli kurssista ja kulttuurietua oli vielä käyttämättä :) Aika kului kuin siivillä ja sai mukaan uusia eväitä laulamisen elävöittämiseen ja äänen käyttöön. Oli ihana laulaa ryhmässä ja olisi voinut...

Osallistuin lauletaan disney hittejä-viikonloppukurssille. Tämä oli ensimmäinen taidetöölön kurssi tai ylipäätään ryhmälaulukurssi, jolle osallistuin. Näin mainoksen kurssista ja päätin heti osallistua, koska kurssi vaikutti uniikilta ja hauskalta. Disney biiseissä on yleensä suuria naisvokaaleja ja toivoinkin saavani hieman ohjeistusta vahvempaan ääneenkäyttöön, Ja myöskin oli mukava lähteä laulamaan...

Kiinnostus Taidetöölön tarjontaan ja into laulaa uusien ihmisten kanssa yhdessä sai minut ilmoittautumaan Disney-laulujen kurssille. Opin uusia lauluja ja sain vahvistusta laulutekniikalleni. Kurssi vastasi hyvin odotuksiani sillä tavoite nauttia ja rentoutua laulaen toteutui hyvin....