Älä vaan anna ittes lihoa


Riemu oli suuri kun kuulin, että ihailemastani Kiira Korvesta on tehty kirja. Jere Nurmisen kirjoittama kirja Ehjäksi särkynyt (Otava 2018) oli mielenkiintoista luettavaa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Aiemmin tänä syksynä käsittelin blogissani kommunikaatiota valmentajan ja valmennettavan välillä. Myös Kiiralla oli aiheesta mielenkiintoista sanottavaa, joten harkitsin jatkavani samasta aiheesta vielä lisääkin. Päädyin kuitenkin valitsemaan tähän postaukseeni toisen näkökulman huippu-urheilusta, nimittäin syömishäiriön.

Kiiran kirjassa kuvailtiin seikkaperäisesti niitä paineita, joita taitoluistelija tuntee nahoissaan painoonsa liittyen. Kiira kuvaili kiinnostavasti oman päänsä sisäistä maailmaa. Ajatukset painosta vääristyivät lopulta niin, että loppupelissä liiallinen laihduttaminen vaikutti hänen luisteluunsa enemmän negatiivisesti kuin positiivisesti.

Kiiran taitoluistelu-uran kokemuksien avoin jakaminen nähtiin muutamalla taholla uhkana lajille. Ilmeisesti lajin pariin hakeutuvien harrastajien määrästä oltiin erityisen huolissaan. Entisen taitoluistelijan kertomukset menestyksen sivutuotteina tulevista lieveilmiöistä eivät ilmeisesti ole hyvää mainosta. Mietin, ovatko lajin puolesta huolissaan olevat koskaan tulleet ajatelleeksi, että Kiira Korven tarinan yksityiskohdat voisivat olla opiksi? Jos harrastajamäärät kääntyvät laskuun sen vuoksi että urheilija kertoo omista kokemuksistaan, voisiko se olla merkki siitä, että jonkin on muututtava lajin sisällä?

Ylipaino on myös oopperalaulajan uralle merkittävä hidaste, vaikka stereotypia runsasmuotoisista kiljuvista tädeistä vielä elääkin. Jos satut olemaan äänityyppiä noita, imettäjä tai muuten ikävä akka, ei painollasi ole niin paljoa väliä, tuskin saat puvustajalta bikineitä roolivaatteiksesi kuitenkaan. Jos satut olemaan harvinaista äänityyppiä, eikä kilpailijoita koelauluissa liiaksi, saatat myös selvitä vähemmällä painontarkkailulla.

Tulilinjalla sairastua syömishäiriöön ovat erityisesti ne äänityypit, jotka oopperoissa esittävät simpsakkaa palvelijaa, prinsessaa tai poikaa. Onkin siis väistämätöntä, että jos kaikki kokelaat rooliin laulavat koelauluissa yhtä hyvin, voittajaksi selviää se, kuka laulajista on sopivin kyseiseen rooliin niin persoonallisuudeltaan kuin ulkonäöltäänkin. Ulkonäköä saatetaan painottaa myös laulutaitoa enemmän, näyttämötaiteesta kun puhutaan. Siinä on pieni vivahde-ero, valitaanko kaikista hyvännäköisistä koelaulajista paras laulaja, vai kaikista hyvistä laulajista se sopivimman näköinen.

Tämä oli tiedossa myös sille johtavassa asemassa olevalle opettajalle, joka sanoi hyvää hyvyyttään minulle otsikkoon nostamani sanat. Olin juuri täyttänyt 19 vuotta. On järkyttävää, minkälaisia yksittäisiä lapsena tai nuorena saatuja kommentteja sitä saattaakin muistaa vielä useiden vuosien kuluttua. Ja ei tarvitse olla edes mäkihyppääjä sopraano, missi tai voimistelija että on vaaravyöhykkeellä sairastua syömishäiriöön. Kenellä tahansa voi mennä painon tarkkailu liiallisuuksiin.

Syömishäiriössä on kyse monesta asiasta, siitä ei voi täysin syyttää vain yleisesti oopperamaailmaa, esteettisen urheilun maailmaa tai yksittäistä typerää kommenttia. Samaa sanomaa löysin mielestäni myös Kiira Korven muisteloista. Hän ei halunnut hyökätä lajia kohtaan sinänsä, vaan korosti tarinassaan omien persoonallisuuspiirteidensä vaikutusta siihen, minkälaisiin mittasuhteisiin tietyt vaatimukset menevät käytännön tasolla. Näen ympärilläni paljon epätervettä syömiskäyttäytymistä, jonka suurimmaksi mahdollistajaksi uskon paineen, jota laulaja kokee kelpaavuudestaan. Jos tähän paineeseen yhdistetään muka avulias kommentti alan sisäisestä painovaatimuksesta, riski sairastua syömishäiriöön on yhtä todellinen kuin esteettisen urheilijan.

– Milla Mäkinen, Taidetöölön lauluopettaja

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti