Vanha piano – kiertoon vai käyttöön?

Olen sen verran huolella lukenut Marie Kondon siivouskirjat, etten enää varauksetta kiinny mihinkään turhaan tavaraan. Tärkeidenkin tavaroiden kohdalla punnitsen huolellisesti, haluanko varastoida niitä kotiini. Jos tavara vaatii huoltoa, on hankala muuttaa ja vaatii rahallista sitoutumista, mietin tarkkaan, onko se säilömisen arvoinen.

Sitten on se yksi ainoa poikkeus joka täyttää kaikki nämä negatiiviset yllämainitut kriteerit, nimittäin isoisän perintöpiano. Se on valtava esine, jonka funktio ei lähtökohtaisesti parane vanhetessaan. Piano kaipaa remonttia, maksaa muuttaa, maksaa virittää ja vie paljon tilaa. Miksi se tulisi säilyttää?

Koska asun kerrostalossa suhteellisen kompaktisti, olen joutunut pohtimaan pianon kohtaloa. Ilokseni piano on saanut viettää aikaansa myös esimerkiksi Taidetöölön opetustiloissa ja ollut siten osa kulttuurikasvatusta. Olen iloinnut siitä, että piano on saanut kokea monta uutta soittajaa ja saanut olla osa monipuolista musisointia.

Ja niinhän Marie Kondokin sen kirjassaan sanoi: jos tavara tuottaa iloa, ei ole syytä heittää sitä menemään. Se onkin ylivoimaisesti suurin syy sille, että en konmarita isoisän pianoa. Se kertoo paljon meistä ihmisistä, että ohi käytännöllisyydenkin joskus tunnearvo merkitsee enemmän ja tekee päätöksiä puolestamme.

Jos naapurisopu on suurin esteesi oikean pianon hankkimiselle, vaihtoehtoja vaimentaa pianon ääntä on onneksi keksitty. Yksi toimivimmista keinoista on asentaa pianoon silent-ominaisuus. Siinä oikean pianon akustiset ominaisuudet säilyvät, eikä asennuksessa tarvitse vahingoittaa pianoa lopullisesti.

Mikäli kävit jo googlaamassa silent-pianon ja mistä sen voi hankkia, niin ehdit jo ehkä samalla järkyttyä sen hintaa. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä on muitakin keinoja säästää naapureiden korvia. Luovista DIY-ratkaisuista voi lukea lisää esimerkiksi mainiosta Pianist rants  -blogista

Clavinovalla, eli helposti liikuteltavalla sähköisellä pianolla, on paikkansa musiikinharrastajien sydämissä sen käytännöllisyyden ansiosta. Ei ihme että akustisen pianon valuutta on laskussa, Clavinova kun soveltuu hyvin kerrostaloon, ei vaadi virittelyä, voidaan kuljettaa autolla keikkapaikalle ja vielä kaiken lisäksi myydä hyvällä hinnalla.

Kuitenkaan mikään ei mielestäni korvaa oikeaa pianoa ja sen akustista ääntä ja vasaran kosketusta kielipareja vasten. Mikään ei vedä vertoja akustisen soittimen omalle, yksilölliselle sielulle, joka sen äänestä ja kosketuksesta on tunnistettavissa. Joskus tässä maailmassa kaipaa juuri jotain aitoa ja uniikkia, sellaista, mitä sähköinen pianoa matkiva ääni ja muovinen koskettimisto ei pysty antamaan. 

Tosin nyt kun kokeilen puolisen vuotta sitten viritetyn pianoni virettä ja huomaan, että virittäjään olisi jälleen syytä ottaa yhteyttä, joudun lukemaan nämä viimeiset kirjoittamani kappaleet vielä muutamaan kertaan jotta muistaisin tämän kaiken olevan vaivan arvoista.

– Milla Mäkinen, Taidetöölön lauluopettaja