Teini-ikäisenä pohdin sohvalla Fazerin sinisen kanssa, mitä jos ruoansulatukseni ei huomaisikaan, että sain juuri tarpeettoman määrän energiaa sisälleni? Koska en muuttunut heti syödessäni suuremmaksi ajattelin, ettei mässäilyllä ollut niin merkittävää vaikutusta. Tajusin yllättävän myöhään, että vaikka en heti näe suklaan lihottavuutta, se ei tarkoita sitä etteikö vartaloni...

Houkuttelen itseni usein tiskivuoren ääreen hyvän radio-ohjelman voimalla. Ikävät kotityöt hoituvat kuin itsestään kun samalla keskittyy kuuntelemaan kiinnostavaa ohjelmaa. Henkilöhaastattelut ovat tietenkin parhaita. Toisten ihmisten elämästä ja oivalluksista voi ottaa opiksi. ...

Kahvimyllyn ääni. Jauhettu kahvi painetaan gruppoon ja on heti valmis valutettavaksi. Kahdenkymmenenviiden sekunnin odotuksen jälkeen juoma on kupissa. Espresson pinnalla kimaltaa kullanhohtoinen crema. Maidon vaahdotus. Varovainen ensimmäinen kaato siten, että crema ei mene rikki ja maito alkaa kasaantua espresson pinnan alle. Kupin reunaa ei ole paljoakaan...

Mäkihypyn ja formuloiden katselu televisiosta oli suosikkipuuhaani teini-ikäisenä. Nykyisin en niinkään enää seuraa urheilutuloksia, mutta luen paljon urhelijoihin liittyviä elämänkertoja ja katson Supertähtien kaikki jaksot sitä mukaa kun niitä ilmestyy Ruutuun. Laulajan ammattissa on paljon samaa kuin huippu-urheilussa. Siksi ammennan usein urheilijoilta ja erityisesti urheluvalmentajilta oppeja,...