15 maalis Johtaako hyvä itsekuri hyvään laulamiseen?
Välillä pysähdyn muistelemaan niitä mankeleita, joiden läpi olen ahtautunut siinä toivossa, että oppisin laulamaan. Itsekuria vaativia tunteja harjoituskopissa on takanani lukemattomat määrät. Olen tehnyt tylsiä elämäntapavalintoja lauluääneni hyvinvointi edellä. Tiedän omakohtaisesti, miltä mailan puristaminen tuntuu.
Pitkäjänteinen itsekuri tarvitsee oman vastavoimansa. Sellaisenaan nautittuna se uuvuttaa. Kukaan ei jaksa itsekuria vaativia asioita vuositolkulla samalla, kun ihan tavallinenkin elämä haastaa meitä. Moni lauluoppilaani ja laulajakollegani tuskailee nyt erikoisajan tuoman väsymyksen aiheuttamassa motivaatiopulassa.
Aihetta sivutaan kiinnostavalla tavalla myös viime vuonna aloittamassani joogaopettajakoulutuksessa. Yhden itseopiskelujakson teemana oli itsemyötätunto. Aihe sai meidät opiskelijat pohtimaan, voisiko itsemyötätunnon lisääminen elämäämme tehdä meistä pahimmillaan laiskureita, jotka eivät enää koskaan saa mitään järkevää aikaiseksi?
Onneksi opettajamme Kaisa Kärkkäinen jakoi viisaita ajatuksiaan kanssamme. Hän kertoi, että lempeys itseä kohtaan on kuin portti, joka meidän tulisi löytää elämässämme ensin. Lempeyden portista astumisen jälkeen on helpompaa vaatia itseltään jotakin. Sen sijaan liialliset vaatimukset ja itsekuri ennen itsemyötätunnon taidon oppimista voivat helposti musertaa meidät.
Vaikka nyt näenkin jo lempeyden portin edessäni, ei ole itsestään selvää, että uskallan astua siitä. Vastatakseni otsikon kysymykseen, omalta osaltani voin sanoa, että kurinalaisuus on tuonut minut pitkälle laulamisessa. Seuraavaksi voin valita, etsisinkö kukkeinta loistettani mailan puristamista jatkamalla vaiko lempeyden portista astumalla.
– Milla Mäkinen –
–
