Kiinnostaisiko kitaransoitto? Haluaisit oppia soittamaan, mutta et tiedä mistä aloittaa? Tai ehkä olet joskus aiemmin soittanut kitaraa, mutta siitä on aikaa ja täytyisi varmaan palauttaa asioita mieleen? Tervetuloa mukaan!
Kurssilla opit tuntemaan kitaran otelautaa, löytämään sieltä säveliä ja muodostamaan oikeita sointuja. Nuoteista ja tabulatuureista soitto molemmat tulevat tutuiksi.
Taidetöölön kesäkurssi tarjoaa mahdollisuuden soittoopintoihin myös kesällä. Kesäkurssi on hyvä tilaisuus kokeilla uutta harrastusta tai syventää jo aikaisemmin aloitettuja opintoja.
Kurssi järjestetään keskiviikkoisin 24.5.-14.6.2023 klo 14-20 välisenä aikana. Paikkoja rajoitetusti (7 oppilaspaikkaa).
Taidetöölön kitaran kesäkurssi sopii aikuisille ja lapsille (6+), vasta kitaransoittoa aloittaville ja jo pidempään soittoa harrastaneille! Koulussamme voi opiskella niin klassista kuin esimerkiksi kevyttä musiikkia.
Kitaratunneilla tutustutaan nuotteihin sekä tabulaturiin ja opetellaan kappaleita heti ensimmäisestä tunnista alkaen. Kitarassa on miellyttävä ääni, ja äänenmuodostus nouseekin tärkeäksi teemaksi heti kitaraopintojen alussa. Kitara on myös todella monipuolinen soitin, ja jo opiskelun alkuvaiheessa voidaan erikoistua mm. jazz- ja bluesskaaloihin, rock-hittien kitarasooloihin tai keskittyä klassiseen kitaraan.
Taidetöölö tarjoaa tarvittavat välineet kesäkurssia varten, joten erillistä valmistautumista harrastuksen aloittamiseen ei tarvita.
Kurssille sinun tarvitsee tuoda vain iloinen mieli! Opettaja jakaa materiaaleja harjoitusten avuksi.
Kurssiin sisältyy 4×30 / 45 / 60 min yksityisopetusta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssilla on 7 opiskelupaikkaa.
Opettaja esittelee yleisesti soitinta ja pääset nopeasti alkuun helppojen harjoitusten avulla. Tunneilla käydään läpi erilaisia soittotekniikoita ja kokeillaan soittamista sekä plektralla että sormin näppäillen. Ei ole yhtä oikeaa tapaa soittaa!
Opettelemme lukemaan nuotteja ja seuraamaan kappaleita sointumerkkien ja laulun sanojen mukana. Tutustumme myös korvakuulolta soittamiseen.
Tunti 1: ke 24.5.2023
Tunti 2: ke 31.5.2023
Tunti 3: ke 7.6.2023
Tunti 4: ke 14.6.2023
Oppilas saa yhden vakituisen ajan.
–
Sauli on koulutukseltaan Musiikkipedagogi (AMK). Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta 2016 pääaineenaan klassinen kitara. Sauli on monipuolinen muusikko, kitaristi ja laulaja. Hänen soittimistoon kuuluu nylon- ja teräskielisiä akustisia kitaroita ja sähkökitaroita. Sauli toimii myös trubaduurina ja bändisoittajana. Omimmillaan hän on musiikin tekijänä ja hän viihtyy hyvin eri genrejen parissa. Sauli on hankkinut instrumenttipedagogin työn lisäksi kokemusta myös muista musiikinopettajan tehtävistä.
Maksua ei palauteta oppilasperuutuksista.
Meillä käy maksutapana myös Epassi, Edenred ja Smartum -kulttuurisetelit. Ota yhteyttä info@taidetoolo.fi osoitteeseen, jos haluat maksaa kulttuuriseteleillä.
1. Valitse kurssi (Kitara 30, 45 tai 60 min)
–
2. Valitse “toukokuu” ja varaa aika ensimmäiselle tunnille (ke 24.5.2023). Tunnit järjestetään keskiviikkoisin 14.6 saakka samaan aikaan:
Tunti 1: ke 24.5.2023
Tunti 2: ke 31.5.2023
Tunti 3: ke 7.6.2023
Tunti 4: ke 14.6.2023
Tunnit 2, 3 ja 4 varataan automaattisesti.
–
3. Suorita maksu.
–
4. Tule nauttimaan harrastuksestasi!
–
Jos sinulla on ongelmia verkkomaksamisen kanssa, ota yhteyttä, lähetämme sinulle laskun.
1. Löydä Taidetöölö ePassin sovelluksesta.
2. Suorita maksu (30 min 219€, 45 min 269€, 60 min 349€).
3. Ota maksusuorituksesta kuvakaappaus ja lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen info@taidetoolo.fi.
4. Saat meiltä sähköpostitse paikan vahvistusviestin yhden päivän sisällä.
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa musiikkiharrastus. Kun huomaat ajattelevasi, että tahdot oppia soittamaan kitaraa, olet jo melkein aloittanut. Lähes niin yksinkertaista se on.
–
Pian huomaat, että ajatukset soittimen hankkimisesta ja jonkinlaisen oppimateriaalin tai kitaramentorin etsimisestä homman alulle panemiseksi pulpahtelevat mieleen. Olet astumassa sisään kitaransoiton ihmeelliseen maailmaan.
–
Motivoitunut aikuisopiskelija hämmästyttää kapasiteetillaan. Työssäni kitaransoitonopettajana olen saanut huomata, kuinka kitaransoitosta innostunut aikuinen voi oppia käden käänteessä huomattavan määrän taitoja. Tunneilleni saapuvilla aikuisikäisillä on usein hyvin selkeä ja realistinenkin kuva kitaransoitosta ja omasta sorminäppäryydestä. Musisointi on alusta pitäen juuri niin mutkatonta kuin sen tuleekin olla.
–
Tietysti hyväksi soittajaksi kehittyminen vie aikansa. Sormet tottuvat kieliin, sointu-otteet menevät lihasmuistiin, otelaudan tuntemus paranee. Mutta alkusysäys voi olla hyvinkin voimallinen: lapsenomaisesti sitä innostuu jostain uudesta ja kuin varkain tajuaa, että tämähän on hauskaa!
Oikeilla soittotunneilla pääsee soittamaan toisen kanssa. Opettaja auttaa ja inspiroi. Oikean Youtube-tutoriaalin katsomalla ehkä saat vastauksen johonkin pulmaan, mutta kontakti ihmiseen jää uupumaan. Soittotunneilla mieltä askarruttavia kysymyksiä on helppo esittää.
–
Kun aloittaa aikuisena soittoharrastuksen, voi hämmästyä musiikin soittamisen hienoudesta. Lempikappaleet voivat taittua nyt aivan omissa käsissä. Voi tarjota iloa muille tavalla, joka ennen ei ollut mahdollista. On mahtava fiilis, kun pääsee osaksi soittamisen yhteisöllisyyttä. Yhtäkkiä näkee kaikkialla potentiaalisia kuvioita musiikkiharrastuksen syventämiseksi. Aikuisilla on usein silmää sille, miten kehittää omaa kiinnostuneisuuttaan kiehtovaan lajiin, oli kyse musiikista tai vaikka urheilusta.
–
Todettakoon lopuksi, että on hyvin vaikeaa vertailla lasten ja aikuisten välistä oppimisprosessia. Kitaransoiton alkutaival on kaikille omanlaisensa.
Akustiset kitarat, nylon- ja teräskieliset
Soittoharrastuksen alkaessa on ensi alkuun hankittava kitara. Akustiset kitarat eivät suinkaan kaikki ole samanlaisia ja joitakin asioita on syytä pohtia soitinta ostettaessa. Yleisimmät akustiset kitarat ovat joko nylon- tai teräskielisiä. Lue lisää —>
–
5 toimivaa sovellusta musiikin itseopiskelua varten