14 marras Tyranni vai tohveli
Kuusikymppinen isäni osaa vieläkin luetella useita rimpsuja ulkoa koulun penkillä opittuja saksan kielioppiin liittyviä johtopäätteitä, prepositioita ja muuta sellaista. Ne tulevat kuin apteekin hyllyltä. Syy tähän on kuulemma opettaja, kenen tunneille ei uskaltanut mennä ilman että läksyt oli tehty.
Ai miksi ei uskaltanut, ihmettelin. Sain esitelmän kyseisen saksanopettajan kyseenalaisista metodeista, jotka tekivät hänestä laajalti tunnetun. Hyvät oppimistulokset olivat kiistattomat, sillä pelko toimi tehokkaana motivaattorina oppilaille.
Ovatko tämän opettajan oppilaat kiitollisia vai traumatisoituneita? Jos osaat saksan kielioppisäännöt ulkoa, mutta pelkäsit saksan tunneilla, olivatko opettajan metodit onnistuneita?
Yhdellä pedagogisiin opintohini liittyvällä luennolla teimme ryhmätehtävän, jonka tehtävänanto oli pohtia sitä, miten meitä on opetettu. Moni sanoi toivoneensa jälkeenpäin, että soitonopettajat olisivat puskeneet heitä enemmän opinnoissaan eteenpäin. Monella ammattimuusikolla oli lapsuudessaan liian kiltti soitonopettaja ja systemaattisen harjoittelun tärkeys ymmärrettiin vasta myöhemmin.
Mikä on saanut isäni saksanopettajan kaltaiset pedagogit kuolemaan sukupuuttoon? Arvelen, että inhimillisyys voisi olla yksi vastaus tähän. Ja toki laaja tutkimustyö siitä, mitä oppiminen itseasiassa on.
Nykyisin kasvatusfilosofiassa vallalla oleva paradigma, konstruktivismi, sisältää ajatuksen oppimisen monikerroksellisuudesta. Oppilas ei ole tyhjiö, jonka opettaja täyttää uudella tiedolla. Oppilaan lähtötason takana on oppimishistoria, jota voisi verrata matkaan, jonka oppija on jo kulkenut omalla oppimispolullaan.
Tiedon kopioiminen sellaisenaan tai opettajan matkiminen ei ole koko totuus oppimisesta. Oppiminen on enemmänkin uuden tiedon sulauttamista vanhaan tietoon kuin vain irrallisten asioiden lisäämistä aivorakenteisiin.
Musiikkiopinnoista puhuttaessa jo isäni saksanopettajan käyttämä behavioristinen metodi, nimittäin ulkoa opeteltavat rimpsut, puolustaa paikkaansa. Iloitsen usein siitä, että tulin lapsena oppineeksi perusasiat ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa. Maailmassa, missä absoluuttisia totuuksia ei ole, asiat, joissa oikea ja väärä vastaus on helppo erottaa toisistaan, tuntuvat turvasatamalta. Ja mikä tärkeintä, oppiminen voi olla myös hauskaa!
Kultaisen keskitien etsiminen tyranniopettajan ja tohveliopettajan väliltä lienee pedagogille itselleen elämänmittainen oppimispolku. Uskon koulutuksemme tulevaisuuteen, sillä nämä kaksi kasvatuksen ääripäätä tiedostava sukupolveni voi löytää opetukseensa jotain, joka saa oppimistuloksia aikaan inhimillisyyttä unohtamatta.
Milla Mäkinen, Taidetöölön laulunopettaja
Tekstin kopioiminen sallittu vain kirjoittajan luvalla
Jos kiinnostuit blogistamme, tilaa uutiskirjeemme, jonka yhteydessä jaamme inspiroivia artikkeleita luettavaksesi!
Tilaa uutiskirjemme
