Wagner ja Cheek mainittu

16 loka Wagner ja Cheek mainittu

Posted at 12:50h in Musiikinopetus by Irina Zoteeva 0 Comments

Sana “klassinen” sopii moneen yhteyteen: klassinen moka, klassinen parranajo, klassinen hieronta ja klassinen musiikki. Klassinen kuulostaa siltä, että jos valitset sen, et voi olla kovin väärässä. Siinä on jotain turvallista.

Yksi tanssija sanoi kerran, että klassinen baletti on hyvä pohja muille tanssityyleille. Saksofonistikaverini sanoi, että saksofonin soitto kannattaa aloittaa klassiselta pohjalta, jolloin varmistetaan maksimaalinen soittimen tekninen hallinta. Samaa kuulee laulumaailmassakin: opiskellaan sitten klassista, koska se on varmaankin vaikeinta ja antaa hyvät lähtökohdat äänenkäytölle.

Näen erilaiset musiikkityylit peleinä. Peleillä on omat sääntönsä, tavoitteensa ja ihanteensa. Monissa peleissä saattaa olla samanlaisia sääntöjä, kuten että palloa ei saa koskea kädellä tai kentällä saa olla enintään viisi pelaajaa. Pelit saattavat myös muuttua ja kehittyä ajan saatossa. Esimerkiksi mäkihyppyyn v-tyyli tuli 80-luvulla, musiikin puolelta esimerkkinä toimikoon vaikkapa oopperasäveltäjä Gluck, joka muistetaan oopperan reformistina.

Se, että klassinen musiikki (kutsutaan myös nimellä taidemusiikki), olisi parempi tai teknisempi kaikkia muita musiikkityylejä, ansaitsee syvällisempää pohtimista. Olen peilannut paljon eri musiikkityylien piirteitä toisiinsa ja yllättynyt, miten paljon samanlaisia elementtejä niissä voikaan havaita. Osaamisen vaatimustaso monessakin musiikkityylissä saattaa vaatia yhtä syvää perehtymistä kuin vaikka Yön Kuningattaren aarian laulaminen.

Itselleni tärkeimmät musiikinlajit ovat varhaisbarokki ja bossa nova. Ne ovat saaneet alkunsa eri aikakausilla ja eri mantereilla, mutta niitä yhdistää sama kutkuttava tapa luoda jännitettä sanojen omaa luontaista rytmiä hyödyntäen. Myös Wagnerin oopperoissa on jotain samaa kuin hevissä. Ei ole tavatonta, että Tuskassa ja Kansallisopperassa käy osittain samaa yleisöä.

Artikulaation on oltava selkeä musiikkityyleissä, joissa sanoilla on tärkeä rooli. Lied-musiikissa tekstistä on saatava selvää, runo on tarjoiltava yleisölle yhtä tärkeänä kuin melodiakin. Myös rap on tekstipainotteista. Luin juuri Cheekin elämänkerran jossa kerrottiin, miten Iso H oli studiossa vienyt Cheekin tapaa ääntää sanoja selkeämpään suuntaan, eikä mitään konsonanttia päästetty puolivillaisesti läpi.

Monesti kuuntelemamme musiikki on identiteettimme jatkoa. En koe olevani elitisti, mutta jos sanon tuntemattomalle henkilölle käyväni miellelläni sinfoniakonserteissa, minusta saa tietynlaisen kuvan. Teini-ikäisiä tarkkailemalla näkee selvästi, miten musiikkityylien kautta rakennetaan omaa minäkuvaa, pukeutumista ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Lempimusiikkityylistäsi poikkeava konsertti voi olla elämys, joka haastaa kuuntelemaan musiikkia uusin korvin. Ei myöskään ole hullumpaa joskus käydä läpi omaa historiaansa: miksi juuri jokin tietty musiikki veti minua puoleensa?

Välillä joudun ravistelemaan omaa klassisen laulajan identiteettiäni: sain lauluryhmältä tehtäväksi laulaa pienen soolon Jukka Pojan Siideripissikseen. Olin mukavuusalueeni ulkopuolella, reggae ei mahtunut minäkuvaani. Virkistävää se kuitenkin oli!