Päätin ilmoittautua Lauletaan leffaklassikoita-kurssille nähtyäni mainoksia netissä. Olen aina pitänyt laulamisesta, mutta en ole laulanut peruskoulun ja lukion musiikkituntien jälkeen. On ollut olo, etten osaa laulaa ja olen ihan huono. Nuotit ovat sentään tutut, koska ala-asteella soitin noin kolme vuotta pianoa. Kurssille uskalsin ilmoittautua, koska...

Tulin laulun peruskurssille, sillä halusin saada tietoon perustuvaa tukea lauluharrastukselleni. Minulla oli hieman aiempaa kokemusta laulun parista ja tavoitteenani oli saada vinkkejä ja ideoita oman laulun peruslainalaisuuksien havainnollistamiseen ja tekniikan opetteluun. Mielestäni sain kurssilta hyvin tukea hengitystekniikkaan ja äänenkäyttöön. Kurssi vastasi siis hyvin paitsi omia...

Tyttäreni on harrastanut taidetöölössä monta vuotta laulua. Oikein tasokas opetus ja ihanat joulu- sekä kevät konsertit!...

Olin laulun alkeiskurssilla syksyllä 2023. Sain kurssista hieman tekniikkaoppia, hengitysoppia ja paljon itsevarmuutta. Tykkään laulaa karaokea ja siihen pohjaksi tuo kurssi oli mainio. Kurssi jäi kesken henkilökohtaisista syistä, mutta jo ne muutamat kerrat vahvistivat uskoani, että osaan ja voin laulaa. Suosittelen lämpimästi! Ryhmä oli kiva,...

Tykkään laulamisesta ja haluaisin osallistua yhteislauluihin, mutta lapsuuden karvaat kokemukset pelottavat minua. Olen haaveillut laulutunneista vuosia ja luvannut itselleni, että joskus vielä osallistun sellaiselle. Taidetöölö tuli tutuksi minulle instan kautta - tutkin opettajien saamia palautteita ja rohkaistuin osallistumaan Millan kurssille, vaikkei minulla ole ollut mitään...

Vanhana kaverina ilman varsinaista lauluvalmennusta otin askeleen oppiakseni ja Tarun kanssa valmentajana kävin hänen kanssaan neljä tunnin mittaista sessiota. Oppinut niin paljon ja hänen intuitiivinen opetustyylinsä on aivan loistava. Hän tietää, missä kipupisteesi ovat, ja antaa paljon harjoituksia ja tietoa parantamista varten. Taru, olet paras...

Niinan tunnit saivat minut taas aloittamaan laulamisen uudelleen. Tunnit olivat teknisesti hyviä ja inspiroivia ja lauluista voi aina olla eri mieltä mutta ihan ok. Nina on innostava tempperamenttinen hyvä opettaja ja ottaa kaikki tasot huomioon ja tasapuolisesti huomioi kaikki oppilaat. Mukava oli olla näillä tunneilla....